SIERRA NEVADA 05/06

Sierra nevadan kärsinyt kartta.





















20.4.2006

Läksimme illalla Tampereelta kohti Lontoon Stanstedia ja Espanjan Granadaa. Matkustushaluja hieman hillitsi Jannen alkava lentsu ja yö jonka joutuisimme viettämään Lontoon lentsikka-asemalla makuupusseissa. Ryanairin lennot kuitenkin maksoivat vaan 175euroa per naama joten tämän lentokentällä levyttämisen kestäisi ihan hyvin. Yöllä nukuttiin makeasti kokonaista 2tuntia, joskin yksi afroamerikkalaisempi ystävä osoitti hieman kiinnostusta matkatavaroitamme kohtaan….

Aamulla pienen lähtöselvityssäädön kautta pääsimme jälleen starttaamaan kohti Epsanijaa.

Johanna koisaa Stanstedillä

21.4.2006-22.4.2006

Granadaan päästyämme läksimme koisaamaan jo ennalta varattuun hostelliin (Dóna Lupe), joka sijaitsi lähellä Alhambran linnoitusta kaupungin pohjoispäässä. Pari päivää meni lunssasta elpyessä ja retkeilykamoja täydentäessä. Tampereen iloiset lentokenttävirkailijat olivat nimittäin ottaneet talteen retkikeittimen _tyhjän_ polttoainepullon, samanlaista etsiessä menikin sitten yksi kokonainen päivä.

23.4.2006

Aamutuimaan läksimme rinkkojemme kanssa kohti linja-autoasemaa, josta oli tarkoitus siirtyä Pampaneiran (1055m) kylään josta lähtisimme käppäilemään kohti vuoristoa. Linja-autoasemalla tapasimme Israelilaisen pariskunnan jotka olivat juuri tulleet Sierra Nevadan kansallispuistosta ja siellä olevista kylistä. Nämä mainostivat etenkin Buisquistarin ja Berchulesin pikkukyliä jossa paikalliset olivat erittäin vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Meillä oli kuitenkin jo reitti suhteellisen selvillä joten jouduimme valitettavasti jättämään nämä kylät seuraavaan kertaan.

Saavuttuamme mutkittelevaa vuoristotietä pitkin Pampaneiraan jatkoimme kävellen Bubionin pikkukylän kautta Capileiraan (1432m) josta etsimme hostellin ja kävimme huilaamaan. Iltapäivän matkaksi tuli arviolta n.10km.

Vuoristopolkuja ja Capileiran kylä

24.4.2006

Aamulla hostellin luovutuksen jälkeen jatkoimme matkaa yhä ylemmäs vuoristoon. Kävelimme laaksoa pitkin ohi ränsistyneiden ”Cortijojen”, jotka olivat ennen maaseudulla asuneiden ihmisten asumuksia. Ohitimme Central electrica Poquieiran, vesivoimalan jonka jälkeen muutaman haikkaajan lisäksi ei ihmisiä paljoa näkynyt. Rinkat ja kokoajan ylöspäin kipuaminen alkoivat viedä molempien voimia. Ensimmäisten alppikauriiden ja lumirajan saavuttamisen jälkeen saavuimme Poquieiran majalle (2500m). Arviolta olimme kävelleet n. 19km päivän aikana nousten samalla 1000m ylöspäin. Refugio Poquieiralla on n. 80 vuodepaikkaa, mahdollisuus saada lämmitä ruokaa (ja kylmää juomaa), suihkut/sähköt (jos toimivat) ja loistavaa mountaineering-meinkinkiä ympäri vuoden. http://www.refugiopoqueira.com/ Meidän sinne tullessa siellä oli vaan pari kiipeilijäkaverusta jotka hekin olivat lähdössä takasin alaspäin. Vuoristomajan äijä sitten väsäsi meille iltapalaa eli neljän ruokalajin päivällisen, jonka jälkeen kävimme nukkumaan.

kuvia Poqueiran majalta

25.4.2006

Ilmeisesti korkeudesta johtuen nukuimme molemmat yömme varsin huonosti. Läksimme kuitenkin aamutuimaan kohti Refugio de la Caldera -kivimajaa (3080m), jossa on lankkulaverit n.20hengelle. Pitkä matka ei kivihöskälle olisi ollut ja olisimme helposti voineet huiputtaa sen vieressä olevan Mulhacenin (3479m), mutta tuuli yltyi iltapäivällä sen verran kovaksi että päätimme yöpyä kyseisessä bivac-majassa ja yrittää huiputusta aamulla. Ilmasto noin korkealla on melko mielenkiintoinen; välillä sataa rakeita, välillä on tuulen

puuskia ja välillä mukavaa auringonpaistetta. Nämä sääilmiöt sitten vaihtelivat muutaman minuutinkin välein. Ilta meni vettä keitellessä ja ihmetellessä vuorten hiljaista kauneutta.

kuvia Calderan kivisestä refugiosta ja Mulhacenista

26.4.2006

Edelleen takana huonosti nukuttu yö ja herätys 0500. Kuitenkin jyrkän seinämän kapuaminen Mulhacenin huipulle kävi yllättävänkin helposti, ilmeisesti jonkinlaisesta akklimatisoitumisesta johtuen. Vielä eilen sai parin askeleen jälkeen pysähtyä hengittämään, mutta tänään sai jo ottaa kolme askelta. Läntiselle perusreitille olisi saanut ehdottomasti ottaa ainakin jääraudat tähän aikaan vuodesta. Askelmien potkiminen kovaan lumeen alkoi käydä ajoittain voimille pelkillä vaelluskengillä. Pääsimme kuitenkin parin tunnin jälkeen huipulle jossa emme tuulen vuoksi viihtyneet kovin kauan. Läksimme alaspäin kohti Siete Lagunas –järviä. Lunta oli itärinteellä ajoittain todella paljon ja yritimme kulkea lumivyöryvaaran takia mahdollisimman lähellä isoja kivimuodostelmia jota reitillä oli. Keli oli muuten itärinteellä huikea; aurinko paistoi ja tuuli oli jäänyt huipulle ja länsirinteelle. Siete Lagunas järvillä keittelimme viimeiset keitot ja läksimme alas kohti lumirajaa. Matkalla Treveleziin (1476m) tapasimme lukuisia punakoita turisteja jotka kaikki kyselivät matkan pituutta järville. Koko päivän vaelluksen jälkeen saavuimme kuuden aikaan Treveleziin josta otimme hostellin ja sammuimme päivällisen jälkeen välittömästi.

Johanna kiipeää vasemmalla ja muita huiputuspäivän kuvia

Tämän jälkeen reissumme jatkui Fuengirolaan rantalomailemaan ja Jannen serkun häihin Malagaan, mutta se onkin sitten taas toinen tarina…

Kokonaisuutena matka oli aivan mainio. Tulevaisuudessa olisi mukava käydä talvella noilla mestoilla ja ehkä hiihtokeskuksen puolella Veletalla. Rinteet ovat kuulemma Alppien tasoa ja parhaat 13km pitkiä. Lisänä tuohon reissuun vois retkeillä vaikka lumikengillä Sierra Nevadan alueella ja käydä hengaamassa lisää Granadassa jonne on vain 20km matkaa hiihtokeskukselta ja sinne verrattuna melko välimerellinen ilmasto talvellakin.

kuvia loppulomasta: koirat Lego ja Duplo kurkistelee partsilta ja häävankkurit.